Seksiseuraa Turku

Seksiseuraa Turusta? 7 parasta paikkaa löytää seksiä Turussa

Mikä on paras tapa löytää seksiseuraa Turussa?

Se selviää nyt.

Turku on Suomen 6. suurin kaupunki, joten tällaisesta väkimäärästä löytyy kaikenlaista pantavaa.

On sinkkuja, varattuja, maksullisia ja kaikkea näiden välimaastosta.

Laitamme alle vinkit baareihin ja nettipalveluihin, joista löydät todennäköisimmin panoseuraa Turussa.

1. Marilyn – yökerho, josta nuoremmat panokisällit löytävät seuraa Turussa

Night club Marilyn, Eerikinkatu 19:ssa on koko kansan bilekeskus, jossa ei turhia patsastella. Tänne tullaan pitämään hauskaa, tekemään tuttavuutta uusien ihmisten kanssa ja juomaan viinaa. Jos olet sulavasti yöelämässä liikkuva panojuhta, löydät täältä seksiseuraa turkulaisista naisista tai miehistä.

Myös opiskelijabileitä, eli sopii etenkin nuoremmille turkulaisille. Pääasia on mennä yökerhoon, johon tullaan pitämään hauskaa, eikä pelkästään näyttäytymään ja ottamaan Instagram-kuvia.

 

2. Börs – toinen Turun yöelämän legenda

Börs on yökerhokompleksi, joka on auki perjantaina ja lauantaina. Täten siellä on sitäkin kovemmat bileet, kun koko viikon paineet päästetään ulos viikonloppuna. Loistava paikka pokata panoseuraa bilettämisen ja ryyppäämisen lomassa. Sopii erittäin hyvin vähän kypsemmille sinkuille, tai kelle tahansa, joka haluaa tavata uusia ihmisiä.

 

3. Venus Nightlife – vanhaa naista nuorelle miehelle

Jos etsit kokeneempaa kyydinantajaa, suuntaa Venukseen. Täällä soittavat maan kovimmat orkesterit tuovat paikalle myös vanhempaa kansaa. Ikäraja on yleensä 24 vuotta, eli ei aivan junioreille. Mutta paikan kävijäkunta koostuu monen ikäisestä – riippuen hieman illan esiintyjästä. Ja kuten tiedät, aikuiset naiset ja miehet kun pääsevät vauhtiin, siellä keskustelu yleensä siirtyy luontevasti myös panohommien puolelle. Monet nuoret miehet haluavat vanhempaa naista ”opettamaan” uusia temppuja ja vanhemmat naiset haluavat nuorempaa lihaa tunteakseen itsensä naiseksi ja nuoreksi!

 

5. Tinder – helppoa seksiä Turusta vai pelkkää pelailua?

Tinderissä on niin seksiseuraa hakevia turkulaisia kuin normaali parisuhde mielessä seuranhakijoita.

Eli joudut pelaamaan hieman pidemmän kaavan mukaan ja selvittämään onko vastapuoli miten vapaamielinen. Kysymällä ”annax pillua?” ei yleensä päästä eteenpäin, ellei kyseessä ole aivan epätoivoinen pirkko. Vaikka etsisit vain seksiseuraa, älä puhu seksistä chattaillessa vaan pyri vain pääsemään normi treffeille nopeasti drinkkien ääreen.

Mutta moni on tänä päivänä Tinderissä vain boostaamassa egoaan tai pelailemassa muita pelejä, ilman aikomusta tavata ihmisiä. Jos puolestaan haluat oikeasti tavata ihmisiä ja löytää yhden yön seuraa Turusta tai jopa pidempiaikaista panokumppania, jatka lukemista..

 

5. Victoria Milan – varattua seksiseuraa Turusta

seksiä turustaMaan suosituin pettäjäsivusto on Victoria Milan. Vaikka et varattu olisikaan, voit silti rekisteröityä ja etsiä seksiseuraa turkulaisista sinkuista tai seksuaalisen  energiansa tukahduttamista varatuista miehistä ja naisista.

Jos olet varattu, ja etsit salaista seksiseuraa Turussa, on Victoria Milan nettideittisivustoista se paras valinta. Siellä yksityisyys on kunnossa. Et joudu syöttämään omaa nimeäsi missään kohtaa, ja oman profiilikuvankin voit asettaa näkymään vain niille, kenelle haluat sen näkyvän. Täällä ei pelleillä, vaan kaikilla on tavoitteena löytää panoseuraa.

Kokeile Victoria Milania ilmaiseksi tästä.

 

6. Laivalle?

Lähde bilehenkiselle risteilylle viikonloppuiltana. Monilla on loma- ja panofiilis laivalla ja siellä päädytään samaan hyttiin useammin kuin ”maissa” ollessa perus yöelämässä. Ota siipimies tai -nainen mukaan reissuun, ota vähän ilolientä alle ja lähde juttelemaan ihmisille baariin.

 

7. Kadulta tai mistä tahansa

Ala puhumaan ihmisille missä tahansa oletkin. Ihan vain small talkia vaikka bussipysäkillä tai lounasravintolassa sille naiselle/miehelle, jota näet lähes joka päivä. Usein ihmiset ajattelevat liikaa mistä sitä panoseuraa voi löytyä ja mistä ei. Puhu ihmisille missä tahansa, niin saatat löytää oman panotoverin.

 

Yhteenpano

Siinä siis vinkkejä, joilla pitäisi löytyä seksiseuraa Turusta.

Jos et baariin kerkeä, laita verkot vesille yllä mainittuihin nettipalveluihin, niin todennäköisesti pääset takomaan lihaa jo muutaman päivän sisällä. Tosipanomiehet saavat jo täksi illaksi seksiseuraa. Käy kokeilemassa VictoriaMilan.fi:ssä millaista naista/miestä siellä on tarjolla Turusta. Tinder on vähän tuuripeliä tänä päivänä ja ihmiset ovat jo turtuneet siihen.

Eli lopeta runkkaaminen siihen paikkaan ja etsi itsellesi seksiä Turusta nyt. Lue tarvittaessa nämä 7 vinkkiä pillun saamiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *